Kokoontuminen pienryhmissä
Elämässä tarvitsemme ihmisyhteisöä, jonka
kanssa voimme jakaa hengellistä kilvoitteluamme. On hyvä
pysähtyä rukoukseen yhdessä. Ryhmä antaa itse
kullekin tilaa pohtia omaa vaellustaan ja löytöjään.
Ryhmä kuuntelee, mutta ei vastaa jäsentensä puolesta.
Ultreya
Tämä omituinen sana tulee espanjalaisesta kulttuurista,
jossa Cursillo kehittyi. Sitä ei voi kääntää
suoraan. Se oli pyhiinvaeltajan huuto kumppaneilleen ”Kestä!”,
”Sisua!”, ”Tsemppiä!”. Siten se sisältää
hellittämättömyyden, periksi antamattomuuden käsitteen.
Se on tärkeä osa Cursilloa.
Ultreya tarkoittaa Cursillo-toiminnassa tapaamisia, joissa pienryhmät
jakavat kuulumisiaan muutaman kerran vuodessa. Ultreyoja pidetään
harvemmin kuin ryhmäkokoontumisia. Cursillon tarkoituksena
ei ole korvata osallistumista seurakuntatoimintaan. Jotta korostettaisiin
sitä seikkaa, että esimerkiksi Ultreyan tarkoituksena
ei ole muodostaa muut ulossulkevaa ”klikkiä”, muitakin
kuin Cursillon käyneitä kutsutaan mukaan, rohkaistaan
osallistumaan ja tutustumaan Cursilloon.
Hengellinen ohjaus
Cursilloa voi luonnehtia maallikoitten kasvuohjelmaksi. Cursillossa
hengellisen ohjauksen olemus on ymmärretty ystävän
ja oppaan löytämisenä hengellisessä elämässä.
Viikonlopun aikana hengellisenä ohjaajana toimii pappi. Hengellisen
ohjauksen merkitys on käsittää, että emme voi
kulkea matkaa yksin – eikä meidän tarvitsekaan –
kristityn vaelluksellamme. |