Katselen päivyriäni
Lähes joka ilta työpäivän jälkeen on jotakin
menoa. Hiljainen huokaus: Oi Herra, koska opin varaamaan aikaa lukemiselle,
hiljentymiselle ja rukoukselle. Koska opin vain olemaan edessäsi
ja kuuntelemaan. Koska opin, että usko ei ole suorittamista
vaan lepäämistä sinussa.
Tiedän, että hengellinen elämäni näivettyy
jos en hoida sitä, mutta mistä irrotan aikaa tässä
itse järjestetyssä kiireessä.
Jeesus lupasi jättää meille oman rauhansa. Osaanko
ottaa sen vastaan ja hiljentyä kuuntelemaan häntä.
Jos en malta kotona asettua vain olemaan hänen läsnäolossaan,
miksen lähtisi ulos luontoon. Pitkillä vaelluksilla mieli
alkaa hiljalleen tyyntyä ja jostain syvältä alkaa
purkautua tietoisuuteen asioita, jotka on sinne painettu tarkoituksella
tai jotka vain ovat sinne unohtuneet. Ja kun Herra nostaa esiin
asioita, hän alkaa myös hoitaa niitä ja näyttää
tien eteenpäin.
Tai miksi en varaisi viikonloppua hiljaisuuden retriitille. Jos
se tuntuu liian vaikealta järjestää, onhan olemassa
yhden päivän ohjattuja hiljentymisiä tai vaikka hiljaisuuden
iltoja. On myös olemassa hyvää kirjallisuutta, joka
ohjaa hiljentymiseen Jumalan edessä. Vaihtoehtoja ei puutu,
niitä pitää vain etsiä. Valinta on minun. Mitkä
asiat asetan elämässäni etusijalle.
Jeesus sanoi myös: Älköön sydämenne olko
levoton. Hän voi tyynnyttää sydämeni levottomuuden
ja antaa tilalle varman luottamuksen siihen, että hän
nostaa, kantaa ja kuljettaa. Herra on luvannut meille henkensä
opastajaksi. Ei siis ole syytä ryntäillä tilaisuudesta
toiseen ja tehtävästä toiseen koskaan seisahtumatta.
Hän kutsuu yhä kaikkia työtä tekeviä ja
raskautettuja luokseen, ja on luvannut antaa levon. Siinä hänen
jalkojensa juuressa voin katsella elämääni, etsiä
johdatusta ja viisautta tuleviin päiviin.
Pirjo Hakakorpi
|