Cursillo Englannissa 1981-2006: Kasvun tie

Ison Britannian Cursillo on monin tavoin menestystarina. Yksinkertaisesti numeroin ilmaistuna kasvu on ilmeinen. Mikä kasvuun vaikuttaa ja mikä sitä hidastaa tai jopa estää? Asiaa pohtii Christopher Lewis, joka on pappina ollut pitkään mukana Cursillossa ja perehtynyt siihen myös Yhdysvalloissa.

Cursillo Englannissa 1981-2006: Kasvun tie

Tällä esityksellä on kaksi tavoitetta. Ensinnäkin kuvaan Cursillon historiaa ja prosessia niille, jotka eivät sitä tunne. Toiseksi, niille jotka tuntevat Cursilloa, hahmotan, miten Cursillo kirkon välineenä kasvaa tai ei kasva.

Cursillo vaikuttaa

Haluan ensiksi kertoa Christinesta. Hän on jäsenenä seurakunnassa, jonka kirkkoherrana toimin vuosina 1980-1993. Hän opetti kotitaloutta kaupungin isossa yläasteen koulussa, missä hyvin harvoilla opettajilla tai oppilailla oli elävä yhteys seurakuntaan. Kun tutustuin Christineen, hän oli hyvin hiljainen, ujo henkilö. Kuvittelen, että hän on varmaan ollut yksi syrjään vetäytyneimpiä jäseniä opettajainhuoneessa. Sitten hän osallistui Cursilloon. Kohta sen jälkeen yksi opettajatoveri sanoi hänelle: ”Voisitko lakata hymyilemästä! Mitä sinulle on tapahtunut?” Mitä Christinelle oli tapahtunut, oli että hän oli kohdannut Jumalan rakkauden sellaisella tavalla ja siinä määrin, mitä hän ei ollut koskaan ennen kokenut. Tällä oli suuri vaikutus hänen itsetunnolleen.

Tämä kertomus ei pääty Cursillo-viikonloppuun. Siihen mennessä, kun jätin seurakunnan vuonna 1993, Christine oli yksi sadasta Cursilloon osallistuneesta seurakuntalaisestani. Kuten useimmat heistä hän tapasi kolme neljä muuta pienryhmässä, ja aika ajoin he tapasivat muita hiippakunnallisissa kokoontumisissa rohkaisten toisiaan. Näin he säännöllisesti tarkastelivat, missä Jumala oli toiminut heidän elämässään, ja jakoivat tämän kokemuksen toistensa kanssa. Tässä heidän uskonsa syveni ja kasvoi ja antoi heille kaikille luottamusta toimia kristittyinä työpaikallaan, mikä oli toisinaan uskolle vihamielinen. Mitä Christineen tulee, hän oli vuorollaan koko hiippakunnan Cursillo-toiminnan vastaava. Kuinka hän olikaan muuttunut siitä hiljaisesta, ujosta henkilöstä, jonka olin ensin tuntenut!

Christinen kertomus voitaisiin toistaa monia kertoja monin eri tavoin ja uskallan sanoa, että teidän oma kokemuksenne Suomessa voi vahvistaa tämän. Cursillo on todella Jumalan väline auttaa ihmisiä kasvamaan, vaikka haluan korostaa, että pääsääntöisesti se tapahtuu ”Neljänneksi päiväksi” kutsutun jatkuvan toiminnan välityksellä. Niiden kohdalla, jotka osallistuvat viikonloppuun, mutta eivät tee mitään sen jälkeen, viikonlopun vaikutus haihtuu vähitellen, olkoon se kokemus kuinka ihmeellinen tahansa.

Cursillosta uusi suunta

Mitä tarkoitan Neljännellä päivällä ja Viikonlopulla? Cursillo alkoi Espanjassa sisällissodan jälkeen yrityksenä tuoda ihmiset jälleen Kristukselle ja kirkolle maata repineiden traumaattisten tapahtumien jälkeen. Ryhmä kristittyjä maallikoita lähestyi paikkakuntansa johtavia henkilöitä ja kutsui heitä tapaamaan pienryhmissä tukeakseen toisiaan omassa elämässään ja kristityn todistajan tehtävässä. Pian he havaitsivat vieraantuneensa niin paljon uskosta, että he tarvitsivat siinä jälleen opetusta. Näin syntyi viikonloppu elävöittämiskurssina – ei kristinuskosta vaan kristittynä olemisesta. Tavoitteena ei ollut akateeminen oppimiskokemus. ”Cursillo” (espanjan sana tarkoittaa pientä kurssia) ei tarkoita kurssia opettamismerkityksessä vaan kurssin muutosta, uuden suunnan ottamista.

Kurssin jälkeen seuraa koko loppuelämä, ja sitä Cursillossa nimitetään neljänneksi päiväksi. Sinut kutsutaan osallistumaan säännöllisesti, mieluiten viikoittain, kolmesta viiden ihmisen tapaamisiin, joita kutsumme ryhmäkokoontumisiksi. Nämä kokoontumiset eivät ole keskustelua varten. Ne ovat yksinkertaisesti sitä varten, että kuulisimme ja vahvistaisimme toistemme kokemuksen vastauksena tällaisiin kysymyksiin:
Mikä/Mitä viime viikon aikana…
… on ollut hetki lähinnä Kristusta?
… olet oppinut Jumalasta?
… olet voinut tehdä Jumalalle perheessäsi tai työssäsi?

Ajoittain näihin ryhmiin osallistuvat kutsutaan kokoontumaan muitten kanssa koko kaupungin puitteissa ja kerran vuodessa jopa valtakunnallisesti. Nämä laajemmat kokoontumiset tunnetaan nimellä Ultreya. Ultreya-sana oli keskiajalla Santiago de Compostelaan matkalla olevien pyhiinvaeltajien rohkaisuhuuto toisilleen: ”tsemppiä!”

Moninaisuutta anglikaanisessa kirkossa

Haluan käsitellä nyt monimutkaisempaa kysymystä, miten Cursillo kasvaa tai ei kasva kirkon välineenä. Sen vuoksi sanon jotain Englannin anglikaanisesta kirkosta, sillä vaikutelmani mukaan meidän ja Suomen luterilaisen kirkon välillä on merkittäviä eroja. Kokemukseni luterilaisesta kirkosta rajoittuu lähes kokonaan Saksaan. Siellä sain vaikutelman kirkosta, jolla on paljon kiinteämmät yhteydet valtioon kuin Englannin kirkolla. Se on myös kirkko, joka ottaa teologian hyvin vakavasti. En ole varma, missä määrin tämä pätee Suomen luterilaiseen kirkkoon.

Arvioni mukaan teologian ohueen asemaan anglikaanisessa kirkossa on kaksi syytä. Toinen on se, että uskonpuhdistus oli Englannissa vähintään yhtä suuressa määrin poliittinen kuin uskonnollinen. Vaikka olikin syvä ja raju uskonnollinen konflikti, syntynyt kirkko nimitti itseään ”sekä katoliseksi että uskonpuhdistuksen” kirkoksi. Tämä tarkoittaa, että Cursillon korostus armossa kasvamiseen, ”apostoliseen toimintaan” – mikä ilmaus osoittaa Cursillon katolisen alkuperän – on ehkä vähemmän kaukana meidän ajattelustamme.

Toinen syy on teologian laaja skaala nykyisessä Englannin anglikaanisessa kirkossa. Annan pari esimerkkiä. Tänä vuonna vietetään Britanniassa orjuuden poistamisen 200-vuotisjuhlaa. Monet, jotka kamppailivat sen toteuttamiseksi, olivat evankelikaaleja. Tämä hengellinen perinne on edelleen vahva, sen teologia rakentuu paljon reformaation perinteelle ja sen hengellinen käytäntö pietismille. Toisaalta, kun teollinen vallankumous toi mukanaan slummeja suuriin kaupunkeihin, tavallisimmin ns. anglokatoliset rakensivat 1800-luvulla hienoja kirkkoja ja käynnistivät monia sosiaalisia ohjelmia juuri näihin slummeihin. He tarjosivat rikkaan liturgisen jumalanpalveluksen värejä ja suitsutusta myöten. He olivat saaneet romantiikan ajan vaikutteita ja katsoen taaksepäin keskiajalle tyypilliseen mysteerin korostukseen heidän teologiansa oli lujasti katolinen. He näkivät anglikaanisen kirkon aitona katolisena kirkkona maassaan. Heidän seuraajiaan on yhä keskellämme. Todennäköisesti kuitenkaan monet anglikaanit Isossa Britanniassa eivät samaistu täysin kumpaankaan näistä suunnista, vaan ovat saaneet vaikutteita kummastakin. Sen vuoksi on vaikea antaa tarkkaa vastausta kysymykseen, mitä anglikaanit uskovat mistäkin asiasta.

Tähän kirkon sekavaan moninaisuuteen Cursillo esiteltiin ensimmäisen kerran vuonna 1981. Ensimmäisiä viikonloppuja vetivät USA:n episkopaalisen (siis anglikaanisen) kirkon cursillistat Texasista. Ensimmäinen näistä oli Bangorin hiippakunnassa Walesissa ja seuraava Gloucesterin hiippakunnassa Englannissa. Jonkin aikaa kaikkien anglikaaniseen Cursilloon haluavien oli mentävä jompaankumpaan näistä paikoista. Ajan mittaan myös muissa hiippakunnissa alettiin järjestää omia viikonloppuja. Tällä hetkellä kaikki Skotlannin hiippakunnat järjestävät Cursillon yhteisesti ja kolme neljäsosalla Englannin 43 hiippakunnasta on Cursilloja (29 hiippakunnassa on, 3 suunnittelee, 11 hiippakunnassa ei ole toimintaa) ja kahdessa Walesin viidestä hiippakunnasta on Cursilloja.

Monin tavoin tämä on menestystarina. Yksinkertaisesti numeroin ilmaistuna kasvu on ilmeinen. Viime vuonna 400 cursillistaa kaikkialta UK:sta osallistui kansalliseen Ultreyaan Durhamin vanhassa tuomiokirkossa. Julisteiden ja viirien kulkue kaikista hiippakunnista oli hyvin kannustava näky innostuneelle väkijoukolle.

"Olen nähnyt seurakunnan hengellisen lämpötilan nousevan: jumalanpalvelus on tullut aktiivisemmaksi, ihmiset ovat tulleet mukaan erilaisiin palvelutehtäviin, jotkut ovat tulleet mukaan auttamaan ihmisiä köyhissä kaupunginosissa, ihmiset ovat tulleet luottavaisemmiksi uskossaan ja ovat valmiita laittamaan sen käytäntöön usein vihamielisessä maailmassa." Christopher Lewis

Mihin Cursillon menestys perustuu?

On kuitenkin hyödyllistä analysoida, mikä on inhimillisesti katsoen auttanut kasvua ja mikä on estänyt sitä. Luultavasti on oikein sanoa, että Skotlantia lukuun ottamatta Cursillo on koko kirkkoa ajatellen jäänyt kehälliseksi, vaikka sillä onkin ollut yksittäisiin ihmisiin huomattava vaikutus. Se voi toimia hiippakunnassa vain piispan luvalla ja missä piispa on aktiivisesti tukemassa Cursillo menestyy. Mutta piispa on vain osa kirkon johtamisrakennetta. Ainakin Englannissa johtajuudesta vastaavat hiippakuntasynodit – ja ne muodostuvat kolmesta erillisestä ”kamarista” – piispoista, papeista ja maallikoista. Anglikaanisen kirkon monimutkaisen historian vuoksi on monia erilaisia ohjelmia uskon uudistamiseen ja syventämiseen ja uskosta osattomien tavoittamiseen. Cursillo on tavallaan kilpailutilanteessa ja on epärealistista ajatella, että kirkko kokonaisuudessaan omaksuisi nimenomaan Cursillon yli ja ohi muitten uudistusliikkeiden – Alfan, Emmaus-kurssien, Focolore-liikkeen, Education for Discipleship -liikkeen jne.

Tämän seurauksena Cursillon kasvu riippuu olennaisesti yksittäisten cursillistojen innosta ja kovasta työstä. Missä sellaisia ihmisiä on, innostus tarttuu ja toiminta leviää. Siitäkin huolimatta on usein päänvaivaa aiheuttavaa vastustusta, ei vähiten papiston keskuudessa. Vaikuttaa siltä kuin uskon tuleminen eläväksi on uhkaavaa, ainakin kun nuo aktivoituneet ovat maallikkoja.

Lisäksi luottaminen innostuneisiin yksilöihin kirkon päätöksentekoelinten sijasta voi tuottaa myös ongelmia. Mielenkiintoista kyllä, kaksi Cursillon aloittanutta hiippakuntaa on lopettanut, Bangor kokonaan eikä Gloucester ole järjestänyt pitkään aikaan. Yhdeksi syyksi tähän on tarjottu, että ne panostivat niin paljon viikonloppujen järjestämiseen muualta tuleville, että löivät laimin oman neljännen päivän rakentamisen. Vaikka varmaan on totta, että Cursillo ei voi menestyä, jos neljäs päivä laiminlyödään, näissä tapauksissa osasyynä Cursillon toiminnan loppumiseen on alueen pappisjohdon kielteinen asenne. Tämä voi vaikuttaa pessimistiseltä, mutta arvelen meidän oppivan ainakin yhtä paljon siitä, mikä menee pieleen kuin siitä, mikä onnistuu.

Kokemus Jumalan rakkaudesta muuttui värilliseksi

Henkilökohtaisesti olen edelleen suunnattoman kiitollinen niille, jotka vuonna 1987 järjestivät Gloucesterissa Cursillon, johon osallistuin, sillä siitä muodostui monella tavalla elämääni muuttanut tapahtuma. Menin sinne, koska olin ollut jonkin aikaa hengellisesti pysähdyksissä ja halusin päästä eteenpäin. Alkuun olin vihainen ainakin 15 hengen tiimille, joka veti viikonloppua, kunnes tajusin, että ongelma ei ollut heissä vaan minussa. Kun sen tajusin, tulin avoimeksi rakkauden tarjoukselle – Jumalan rakkauden tarjoukselle. Kuten muut ovat sanoneet, tämän rakkauden kokemus muuttui mustavalkoisesta kuvasta värilliseksi. Ajatus Kristuksen ruumiista tuli lihaksi, sillä nämä ihmiset olivat Jeesus minulle.

Olen myös kiitollinen monille ihmisille, joitten kanssa olen ollut ryhmäkokoontumisissa vuosien mittaan. Vastaaminen näihin kysymyksiin: ”Milloin olen tällä viikolla ollut lähinnä Kristusta? Mitä olen oppinut Jumalasta? Mitä olen voinut tehdä hänelle?” on lisännyt tietoisuuttani Jumalasta elämässäni, ja tämän jakaminen muitten kanssa on vahvistanut sen minulle, ja sen kuuleminen, miten Jumala on toiminut toisten elämässä, on ollut hyvin rohkaisevaa.

Kun muilla on ollut samanlaisia kokemuksia, olen nähnyt seurakunnan hengellisen lämpötilan nousevan: jumalanpalvelus on tullut aktiivisemmaksi, ihmiset ovat tulleet mukaan erilaisiin palvelutehtäviin, jotkut ovat tulleet mukaan auttamaan ihmisiä köyhissä kaupunginosissa, ihmiset ovat tulleet luottavaisemmiksi uskossaan ja ovat valmiita laittamaan sen käytäntöön usein vihamielisessä maailmassa.

Englannissa on 50,4 miljoonaa asukasta. Vuoden 2001 väestönlaskennan mukaan 72% ilmaisi liittymisen kristinuskoon. Kuitenkin vuoden 2004 jouluna – jolloin kirkossakäynti on suurinta – vain 2,6 miljoonaa osallistui Englannin kirkon jumalanpalvelukseen, ehkä 5% väestöstä. Me näimme 1800-luvulla siirtomaat lähetyskenttinä, nyt Englanti on lähetyskenttä. Tarjoamme Cursillon välineeksi tämän tehtävän suorittamiseen. Juuri niin kuin Jumala tarjoaa armonsa ja se tarjous joskus hyväksytään ja joskus ei, niin myös Cursilloa joskus käytetään ja joskus ei. Milloin sitä ei ole käytetty, voimme oppia siitä, miksi ei ole käytetty, mutta ennen kaikkea iloitsemme kasvusta, jonka se on mahdollistanut monissa kristityissä kautta maan. ”Te olette minun todistajani” Jeesus sanoi oppilailleen taivaaseenastumisen yhteydessä. Cursillo antaa meille rohkeutta kasvaa tähän tehtävään.

Christopher Lewis

Esitys pidetty 25.5.2007 Turun kirkkopäivillä
(suom. Heikki Mäkeläinen; otsikot Cursillo-toimituksen.)

Lisää artikkeleita:

Miten lukea Raamattua?

Arkinen usko