Kristus meissä, kirkkauden
toivo
Mikä oli se Paavalin suuri salaisuus, joka sai hänet
luopumaan ehdottoman varmasta juutalaisesta uskostaan ja lähtemään
pakanain luo julistamaan evankeliumia, kestämään
nälän ja vilun, vankilat ja raipaniskut. Mikä sai
hänet taistelemaan jonkin sellaisen puolesta, jonka kiihkein
vastustaja hän oli ollut. – Hänestä oli tullut
suuren salaisuuden palvelija. ”Sen salaisuuden, joka on ollut
kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta
joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä, joille Jumala
tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa
on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden
toivo.”
Koska itsekin kuuluun siihen suureen pakanain joukkoon, jolle Paavali
sanansa osoitti, olen otsikossa kääntänyt julistuksen
muotoon: Kristus meissä, kirkkauden toivo. Jonain päivänä
toivon voivani kokea Kristuksen minussa. Kirkkoisä Augustinus
todistaa tästä asiasta: ”Sinä olit minun sisälläni,
minä itseni ulkopuolella.” Uskon, että Jeesus on
avannut meille tien Kristus-yhteyteen, taivasten valtakuntaan. ”Minä
olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän
tykö muutoin kuin minun kauttani.”
Albert Benjamin Simpson (1843–1919), joka
oli oman aikansa suuri evankelinen kristillinen julistaja ja parantaja
Kanadassa, kiteytti koko sanomansa tähän Kristus-keskeisyyteen.
Tästä hän todistaa seuraavasti: ”Minulla oli
kelvoton mieli, raskas ja kömpelö, joka ei pystynyt ajattelemaan
tai toimimaan nopeasti. Lähestyin Kristusta tässä
asiassa. Hän vastasi: ’Kyllä lapseni minut on tehty
sinun viisaudeksesi.’ Edelleen minulla oli päättämätön
tahto ja pyysin, etkö Sinä voisi olla minun tahtoni. ’Kyllä
lapseni, Jumala saa aikaan sinussa tahdon ja tekemisen.’ Simpson
muistuttaa, että Jeesusta kutsuttiin Ihmisen Pojaksi, koska
hän oli tyypillinen, täydellinen, universaali ja kaiken
sisältävä ihminen. Siksi Hänellä on kyky
parantaa meidät kaikista sairauksistamme, fyysisistä ja
psyykkisistä. Kristuksessa Jeesuksessa meille siis luvataan
Taivasten valtakunnan hengellinen elämä, mutta sen lisäksi
Hänessä meillä on onnellinen jokapäiväinen
elämä.
Onko meille käynyt niin, että teologiset dogmimme ovat
muodostuneet korvikkeiksi Kristus-yhteydelle? Tiedämmekö
me, että meidän todellinen hengellinen tavoitteemme on
löytää yhteys Kristukseen?
Suomessa opiskellut kiinalainen teologi Chen Xun,
kertoo Kirkko & kaupunki-lehdessä, että Kiinassa kirkkoihin
tulvii väkeä. Sunnuntaisin jumalanpalveluksia pidetään
viisi tai kuusi peräjälkeen. Hän uskoo, että
meillä Suomessakin seurakunnissa tapahtuisi jotain, jos uudelle,
Kristusta nostavalle raamattuteologialle annettaisiin sijaa. Tämä
Kristusta nostava raamattuteologia ei ole kuitenkaan uusi, vaan
se oli Paavalin ydinsanoma: Kristus meissä, kirkkauden toivo.
Juhani Saarela
puheenjohtaja
|