Suomessa niin kuin muuallakin liikettä vievät
käytännössä eteenpäin Cursillo-toimikunta
ja palvelijayhteisö. Toimikunta koordinoi, järjestää
ja kehittää Cursilloa. Palvelijayhteisö muodostuu
Cursillo-viikonloppujen jälkeen syntyvistä ryhmistä.
Kansainväliset juuret
näkyvät toimintamuodoissa. Jotta Cursillon tavoite voisi
toteutua Suomessa, toimintaa kehitetään omiin oloihimme
soveltuvaksi. Jokainen Cursillo-viikonloppu valmistellaan huolella.
Cursillo etsii kirkon ja seurakuntien aktiivisia jäseniä,
joiden on mahdollista toimia todistajina. Heitä löytyy
kaikilta elämän saroilta, yhteiskunnallisten tikapuiden
joka askelmalta, erilaisista kulttuuri- ja koulutustaustoista. Tärkeät
avaimet ovat halu kilvoitella kristillisessä uskossa, kyky
sitoutua yhteisön aktiiviseksi kristilliseksi todistajaksi
omassa yhteisössä ja avoimuus Jumalan johdatukselle Hengen
kautta.
Kummit toimivat kutsujina
Usein Cursillon käyneet kutsuvat jonkun tuntemansa henkilön
osallistumaan Cursilloon. Niin toimii käytännössä
”kummius”
– tutulta saatu kutsu on luotettava. Usein seurakunta vahvistaa
kutsun lähettämällä ja esimerkiksi osallistumalla
viikonlopun kustannuksiin.
Cursillo-viikonloppu on mahdollisuus tutustua ja keskittyä
uskonelämän keskeisiin ulottuvuuksiin.
Suurimman vastuun viikonlopusta kantaa tiimi, joka koostuu maallikoista
ja papeista. Papit toimivat hengellisinä
ohjaajina ja tiimin jäsenet – Cursillo-viikonlopun
aikaisemmin käyneet maallikot – saavat tilaisuuden toimia
kristittyinä palvelutehtävässä. |