Cursillo Suomessa

Pyhiinvaelluksesta elämän kurssiksi

Sodanjälkeisessä Espanjassa syntyi ajatus 100 000 miehen ja pojan pyhiinvaelluksesta Santiago de Compostellaan. Matkan johtajia koulutettiin pienellä viikonmittaisella kurssilla (Cursillo). Vuosien valmistelun jälkeen pyhiinvaellus toteutui elokuussa 1948. Jo sitä aikaisemmin heräsi ajatus lyhytkurssista, joka tähtäisi yhden pyhiinvaelluksen sijasta jokapäiväiseen elämään.

Näin toimimmeKokemuksiaHistoriaaCursillo ei ole

Mikä on Cursillo
Toimintatavat
Vaeltajalle

Yhteystiedot
Linkit
Palaute
In English

In English

Juuret Mallorcalla

Nuori Eduardo Bonnin ystävineen päätyi suunnittelemaan kolmen päivän Cursilloa, joka tähtää syvälliseen arkielämän muutokseen. Näin alkoi sittemmin maailmanlaajuiseksi levinnyt Cursillo-liike Mallorcalla vuonna 1944.

Mallorcalta kaikkiin maanosiin

Toiminnan käännekohta oli vuoden 1949 alku, kun saaren uusi piispa ryhtyi aktiivisesti toimimaan mukana. Siitä ja muunkin virallisen kirkon johdon hyväksynnästä lähtien liike kasvoi nopeasti.

Vuonna 1955 liike levisi Etelä- Amerikkaan ja Meksikoon, vuonna 1961 Pohjois-Amerikan englanninkielisiin hiippakuntiin ja vuonna 1963 pidettiin ensimmäinen ranskankielinen Cursillo Kanadassa. Kahdessakymmenessä vuodessa liike oli jo kaikissa maanosissa.

Nykyään Cursillo toimii yli 60 maassa ja noin 1500 hiippakunnassa kaikkialla maailmassa. Monia kirkkokuntia on mukana toiminnassa: metodistit, presbyteerit, anglikaanit/episkopaalit, luterilaiset. Noin 45 miljoonaa miestä ja naista on osallistunut Cursillo-viikonloppuihin.

Rukousta, opiskelua, toimintaa ja kohtaamisia

Useat eri henkilöt ovat vaikuttaneet Cursillon muotoutumiseen. Cursillon kolmijalka, rukous-opiskelu-toiminta, on peräisin Paavi Pius XI:ltä.

Cursillo-viikonloppujen nopean kasvun myötä, liikkeen perustajat ryhtyivät miettimään viikonloppujen jälkeistä toimintaa. Neljännen päivän idea kehittyi pienestä tapahtumasta, kun Eduardo Bonnin eräänä maanantaina kuunteli Palman torilla nuorten miesten innokasta keskustelua viikonlopustaan. Miesten keskustelun aiheena olivat tytöt – jotka eivät olleet heidän sisariaan, niin kuin Eduardo asian kertoi. Tuosta hetkestä lähtien Eduardo Bonnin unelmoi ystävien kohtaamisesta yhtä innostuneessa hengessä, mutta vakavampia aiheita pohtien. Idea kohtasi aluksi vastustusta kirkon piirissä, mutta se hyväksyttiin osaksi toimintaa 1949. Niin syntyi Neljäs Päivä: mahdollisuus jakaa ystävien kanssa hengellistä elämää.

Ultreyan nimi otettiin käyttöön vuonna 1953. Se tarkoitti suurempaa kokoontumista, johon olivat tervetulleita eri pienryhmien jäsenet.

Ensimmäiset Cursillot olivat nuorille miehille tarkoitettuja. Naisten ensimmäinen Cursillo oli Kolumbiassa vuonna 1952, ja Espanjassa vasta 1958. – Se onkin jo oma tarinansa.

Cursillo-toiminnan alku Suomessa

Tutustuminen Cursilloon Suomessa ja organisoituminen

Kolmipäiväiset viikonloppukurssit

Pienryhmät ja ultreyat

 
 



Etusivulle