Cursillo
ei ole hengellisen eliitin ryhmä
Cursillo toimii Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä
eräänlaisena palvelijayhteisönä. Se tuo yhteen
ihmisiä, jotka kaipaavat viedä kristillistä todistustaan
omiin arkielämän ympyröihinsä. Tällainen
yhteisö haluaa luonteensa mukaisesti laajentua. Se johtuu vain
siitä, että kaikkien kristittyjen tulisi tietää,
että heitä kutsutaan elämään suolana ja
valona omassa ympäristössään niin kuin Jeesus
opettaa. Cursillot ovat auttaneet monia kristittyjä löytämään
tämän ulottuvuuden elämässään. Cursillon
käyminen ei merkitse hengellistä eliittiä. Sellainen
ajatuskin on vastoin Cursillon sisäistä henkeä.
ei ole kirkosta erillinen organisaatio
Espanjalaisista juurista johtuen Cursillotoimintaan on luotu uutta
sanastoa. Tällaiset "sisäpiirin sanat" ovat
saaneet Cursillon kuulostamaan kirkosta erillään toimivalta
järjestöltä.
Cursillon perussuuntaus ei ole kuitenkaan järjestötoiminta
vaan se on liike kohti yksinkertaista kristillistä todistusta.
Cursillossa pienet ryhmät kokoontuvat säännöllisesti
rukoilemaan, tukemaan ja rohkaisemaan toinen toistaan kristittynä
elämisessä, jotta kukin voisi uskollisesti todistaa Kristuksen
rakkaudesta. Näin Cursillo-liike itse asiassa vahvistaa paikallista
seurakuntaa.
ei ole evankelioiva ohjelma
Cursillon perusajatuksena ei ole käännyttää
ei-kristittyjä – vaan pikemminkin rohkaista toisia kristittyjä
tunnustamaan värinsä aidosti. Näiden kahden suuntauksen
välillä on ero. Cursillo-liike puhuttelee kristittyjä
– kirkon kastettuja jäseniä. Se ei yritä selittää
uskoa epäuskoisille vaan uskon seuraamuksia uskoville. Ajan
myötä Cursillo palvelee myös evankelioivaa tarkoitusta:
uskoaan todeksi elävät kristityt ovat todistajia epäuskoisille.
ei ole osa henkisen kasvun liikettä
Cursillo-liikkeen tarkoitus ei ole pohtia ihmisenä olemisen
merkitystä vaan kristittynä olemisen merkitystä.
Sen ei ole tarkoitus rakentaa itseluottamusta vaan luottamusta elävään
Jumalaan, joka antaa elämällemme ja
todistuksellemme voimaa. Sen ei ole tarkoitus ”juhlistaa elämää”
vaan juhlia Jeesuksen Kristuksen voittoa kuoleman ja synnin vallasta
– avata tietä juhlijoille, jotta he juhlisivat voittoa
toisten kanssa.
ei ole ryhmäterapiaa
Cursilloa ei suunniteltu auttamaan niitä kristittyjä
(tai muita), joilla on ollut tai juuri nyt on henkilökohtaisia
kriisejä. Cursillo auttaa uskossa heikkoja. Niiden, jotka kärsivät
muista vaikeuksista tai sairauksista, olivatpa ne ruumiin tai mielen
alueella, olisi parempi etsiä ensin apua kirkon tai terveydenhuollon
perinteisemmän avun piiristä.
ei ole seurakunnan uudistusohjelma
Cursilloa ei ole suunniteltu vetämään ihmisjoukkoja
seurakunnan piiriin. Sen sijaan se on tarkoitettu auttamaan seurakuntia
syventämällä aktiivisten seurakuntalaisten kirkon
tehtävän tuntemusta. Seurakuntaelämän uudistuminen
on usein Cursillon seurausta, mutta se ei ole sen ensisijainen tavoite.
ei ole osa ekumeenista liikettä
Ei ole yllätys, että kun kristityt sukeltavat uskonsa
syvimpiin todellisuuksiin, he löytävät yhteisiä
asioita kaikkien kristittyjen traditioiden kanssa.
Kaikkia kristittyjä kutsutaan olemaan todistajia omalla paikallaan.
Eri kirkkokunnissa korostetaan hiukan eri asioita. Me luterilaiset
korostamme mm. seuraavia: uskonvanhurskaus, sana ja sakramentit,
kirkon virka ja toisaalta kaikkien uskovien yhteinen pappeus. Cursillo
esittää nämä osatekijät perustana kristilliselle
todistukselle. Kristuksen kirkon ykseys on tärkeä –
jopa elintärkeä – arvo, mutta Cursilloa ei ole perustettu
sitä varten. Pikemminkin Cursillo on suunniteltu tuottamaan
kristittyjä todistajia, jotka ymmärtävät taustatraditionsa
ja pystyvät todistamaan Kristuksesta sillä innolla, jota
jokaisen kristityn tulisi tuntea.
Tietenkin myös me luterilaiset puolustamme ekumeniaa ja pyrimme
työskentelemään yhteistyössä muiden kristittyjen
kanssa.
ei ole ylellinen viikonloppu
Pitkä Cursillo-viikonloppu ei ole viihdettä, vaikka
se onkin kolmen päivän vaikuttava kokemus.
Viikonloput on suunniteltu elettäväksi.
Viikonlopun tarkoitus on olla alkusysäyksenä kristilliselle
toiminnalle. Yksinkertaisessa, aktiivisessa viikonlopussa ylellistä
on palvelu ja kutsu palveluun. Se voi tietenkin olla jännittävä
seikkailu opetuslapsena olemiseen. Joka tapauksessa viikonloppu
on enemmän ”vesillelaskun paikka” kuin päämäärä.
Cursillon tehtävä ei ole järjestää viikonloppuja
vaan saattaa meidät toimintaan siinä elämänpiirissä,
mikä on meille luontevaa.
|